Tehtävä 1
Minkälaisesta astiasta on hyvä juoda?
Tutkimus, keskustelu
Kerää lasten tutkittavaksi erilaisia juoma-astioita. Joukossa voi olla muovinen retkimuki, päiväkodin maitolasi, kahvimuki, pieni espressokuppi, emalimuki, kertakäyttömuki, jalallinen lasi, kuksa jne. Yksi esineistä on Teema-muki.
Pohtikaa yhdessä miksi juomista varten suunniteltuja esineitä on niin paljon erilaisia. Anna lasten kertoa missä kutakin tutkittavaa esinettä voisi käyttää. Entä mitä siitä voisi juoda? Kokeilkaa miltä esineet tuntuvat kädessä. Lapset voivat kuvailla tunnetta. Tehkää kokeita: kaatakaa emalimukiin kuumaa vettä ja kertakäyttömukiin kylmää vettä. Mitä havaitsette? Entä miltä keraaminen muki tuntuu, kun se on täytetty kuumalla vedellä? Kokeilkaa mukin kylkeä ja sitten mukin kahvaa. Mitä huomaatte? Minkähän takia kahva on olemassa?
Selvittäkää myös mistä on juotu ennen kuin käytössä on ollut esillä olevia esineitä (tuohilippa, nahkaleili, kousa). Avuksi voi käyttää tietolipasta!
Tehtävä 2
Koriste kuppiin
Suunnittelu- ja piirustustehtävä


Varhaisessa teollisuudessa koristeita saatettiin käyttää piilottamaan tuotteiden pieniä virheitä ja koristeella oli oma käytännöllinen tehtävänsä. Toisaalta ornamenttia on pidetty vaurauden ja yksinkertaista muotoa köyhyyden merkkinä. Kaj Franckin suunnittelema Kilta-astiasto (1953–74), johon Teema-astiasto pohjautuu, edusti aikanaan aivan uudenlaista ajattelua. Kilta oli aikakauden muista tuotteista poiketen vailla koristeita ja sen muoto perustui geometrisiin perusmuotoihin. Franck suunnitteli astiaston edulliseksi ja käytännölliseksi koko kansan astiastoksi, mutta sen ostajien oli aluksi vaikea hyväksyä sen pelkistettyä ilmettä.
Miten sinun kotisi on koristeltu? Entä ystäväsi? Millainen koriste sopisi mummon kuppiin? Mistä koristeet kertovat? Jokaiselle jaetaan A4-paperilla ääriviivapiirros mukista ja kuvan henkilöstä, jolle koriste suunnitellaan (kohderyhmä). Tulostettavat versiot löydät viereiseltä palstalta. Tehtävänä oli suunnitella henkilölle, muotoilun kielellä kohderyhmälle, sopiva koriste kuppiin. Valittavana on esimerkiksi motoristi, vauva, satuhahmoja jne. Työt esitellään ryhmässä ja jokainen kertoo suunnittelemastaan koristeestaan ja siitä miksi teki siitä juuri sellaisen.
Tehtävä 3
Muovaile juoma-astia
Kolmiulotteisia muotoja savesta



Tutkikaa erilaisia juomiseen suunniteltuja astioita ryhmässä (ks. tehtävä 1). Tehtävä on suunnitella juoma-astia. Suunnitelman aloitetaan pohtimalla kenelle ja mihin käyttöön juoma-astia tulee. Se onko tuleva käyttäjä naapurin Eija vai oma koiranpentu Nappi, kertoo jo paljon siitä mitä suunnittelijan on työssään huomioitava. Koirapennun kupilla on erilaiset vaatimukset kuin Eijan kupilla.
Juoma-astiasta tehdään ensin piirtäen luonnos. Juoma-astia muovaillaan valkosavesta tai muusta sopivasta massasta. Savityötä tehtäessä voi kertoa saven olevan vanhimpia ihmisen käyttämistä materiaaleista, jota on käytetty sekä käyttöesineiden että taiteen tekemiseen. Jokaiselle jaetaan oma saven kappaleensa, jota ensin vaivataan ilmakuplien poistamiseksi. Savea muotoillaan yhtenä kappaleena ja puristelemalla ja nipistelemällä siitä muovataan esille oman juoma-astian kolmiulotteinen muoto. Esineen kuivuttua se voidaan koristella esimerkiksi peiteväreillä. Esine on kestävämpi, kun se on muotoiltu yhdestä kappaleesta. Jos astiaan liitetään esimerkiksi korva aikuinen varmistaa, että liitoskohta on kestävä. Märkä savi kiinnittyy hyvin, kuivempaa varten on valmistettava saviliete, jolla uudet osat kiinnitetään. Savilietteen voi valmistaa jo kuivuneesta savesta murskaamalla. Savimurska liotetaan vedessä lietteeksi, jota käytetään liimana liitoskohtaan.
Tehtävä 4
Suunnittele ornamentti
Luonnostelu, maalaus pulloväreillä tai kotiuuniin sopivilla posliiniväreillä



Ornamentti on koristekuvio, -kuva tai -aihe, johon voi törmätä erilaisissa esineissä tai vaikkapa rakennuksissa. Se voi olla lehti-, kasvi- tai seppelornamentti; eläinaiheinen, geometrinen, abstrakti (ei-esittävä), aaltomainen; japanilainen, itämainen, kansanomainen, mahdollisuuksia on rajattomasti. Oletko sinä nähnyt ornamentin jossakin?
Ornamentit ovat vanhimpia ihmisten taiteellisista ilmaisutavoista. Ihmiset ovat kautta aikojen luoneet ornamentteja koristamaan rakennuksia, vaatteita ja esineitä. Koristelu tai sen puuttuminen sitoo esineen tiettyyn aikaan, paikkaan, kulttuuriin ja asenteisiin. Ornamentti kertoo paljon ihmisistä, jotka ovat sitä käyttäneet.
Tehtävänä on suunnitella ornamentti eli koristekuvio. Tehtävän toteuttamiseen valitaan toinen seuraavista tavoista:
Ehdotus 1:
Suunnittele ornamentti lautaseen. Suunnittele ja luonnostele koriste tulosteeseen. Seuraava askel on suunnitelman maalaaminen pulloväreillä kertakäyttölautaselle. Lautasista kootaan yhteinen näyttely.
Ehdotus 2:
Suunnittele ornamentti mukiin. Suunnittele ja luonnostele koriste tulosteeseen. Tehtävää varten hankitaan yksivärisiä mukeja, jotka koristellaan käyttämällä kotiuunissa kiinnittyviä posliinimaaleja tai -tusseja.
Tehtävä 5
Suunnittele unelmiesi huone
Piirustus- ja väritystehtävä



Väreillä ja koristeilla voi vaikuttaa paljon siihen, millaisena tilan koemme. Käytetyt värit ja koristeet vaikuttavat siihen onko tilan tunnelma iloinen vai surullinen, rauhallinen vai toimelias. Väri ja koristelu kertovat myös paljon tilan käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi makuuhuoneen sisustus voi olla väritykseltään rauhallinen, kun taas yhteiseen leikkiin varatussa tilassa on paljonkin väriä.
Miettikää yhdessä, mitkä värit koette rauhallisina ja mitkä vauhdikkaina tai iloisina. Minkälainen koriste sopisi makuuhuoneeseen, keittiöön tai leikkitilaan?
Suunnittele, piirrä ja väritä kuva unelmiesi huoneesta. Kuka huonetta käyttää ja mitä siellä tehdään. Minkälaisia värejä siellä on? Onko huone runsaasti koristeltu vai yksivärinen? Minkälainen on huoneen tunnelma? Minkälainen on sängynpeitto, entä matto ja verhot? Ovatko värit ja koristeet samankaltaisia kuin ne joita sinulla on esimerkiksi vaatteissasi?
Tarkastelkaa lopuksi yhteisesti unelmienhuoneita. Mitä suunnitelman perusteella voisi päätellä huoneen asukkaasta? Minkälainen tunnelma huoneessa on? Ryhmä keskustelee ensin yhdessä, jonka jälkeen tekijä itse kertoo työstään.Tarkastelkaa lopuksi yhteisesti unelmienhuoneita. Mitä suunnitelman perusteella voisi päätellä huoneen asukkaasta? Minkälainen tunnelma huoneessa on? Ryhmä keskustelee ensin yhdessä, jonka jälkeen tekijä itse kertoo työstään.


