Haastattelussa Janna Syvänoja

Video ja keskustelu

Mitä Janna Syvänoja tekee työkseen? Mitä hän videossa teki?

Janna Syvänojan taiteen materiaaliksi kelpaa jonkun jo pois heittämä. Miksi lapset luulevat Syvänojan käyttävän jo pois heitettyä paperia tai muuta löytämäänsä taiteensa tekemiseen? Miksei hän mene kauppaan ostamaan uutta?

Milloin esineestä tulee roska? Voisiko jokin jo poisheitetty olla sopivaa materiaalia jonkin uuden luomiseen? Mitä roskasta voisi syntyä?

Keskustelu

Tehtävä 1

Tee koru

Uniikin koruteoksen valmistaminen

Liimaa paperiympyröistä hulmuava nauha, pinoa paperineliöitä, viikkaa paperia, taittele, revi, pyöritä palloiksi. Rullaa pieni paperiarkki, kiedo ympärille kultalankaa, pujota lankaan helmi tai nappi. Levitä paperille liimaa, ripottele liimaan hiekkaa ja kimalletta ja syntyy kivikoru. Piirrä paperiin kuva ja liimaa paperi simpukan kuoreen. Tee paperista lyhyitä suikaleita, liimaa pää kiinni toiseen. Pujota toinen suikale lenkin läpi ja liimaa päät yhteen, jatka ja tee paperiketju. Leikkaa kakkupaperista pitsiä ja kultapaperista tähtiä koruusi, pyöritä palloja foliosta. Liimaa paperiin puun lastuja tai paperia oksaan. Leikkaa lehdestä kiinnostava kuva ja liitä se koruusi. Rei’itä rei’ittimellä paperia ja pujota rei’istä villalankaa.Minkälaisia muita tapoja keksitte?

Tehkää yksilöllisiä koruteoksia. Materiaalia voi olla tarjolla runsaasti ja sen voi etsiä yhdessä. Käyttäkää mainittuja menetelmiä paperikorun tekemiseen tai keksikää uusia. Työskentelyyn käytetään Janna Syvänojan tapaan kierrätettyä ja löydettyä materiaalia sekä luonnonmateriaaleja. Tarvikkeita voi etsiä luonnosta tai läheiseltä kirpputorilta. Lisäksi työskentelyyn tarvitaan askartelutarvikkeita.

Tehtävä 2

Vanhasta uutta

Rikkoutuneen tavaran korjausta

Etsikää päiväkodin rikkoutunut tavara, lelu tai kohennusta kaipaava huonekalu, haalistunut verho, puhkikulunut laukku, revennyt leikkimatto. Järjestäkää pienet talkoot jossa korjaatte, uudistatte, paikkaatte tai vaikka koristelette uudella tavalla kohennusta kaipaavaa tavaraa.

Tehkää korjaussuunnitelmat yhdessä ja suunnitelkaa yhdessä kuinka työskentely etenee. Puuhaksi sopii ihan pieni tai suuri urakka. Yhdessä työskennellessä voidaan keskustella esineiden elinkaaresta ja kierrätyksestä. Mitä tapahtuu rikkimenneelle lelulle. Minne tavara menee, kun sitä ei enää kukaan käytä. Minkälaiset asiat kannattaa korjata tai laittaa kierrätykseen, minkälaista tavaraa kannattaa vielä korjata ja tuunata uudeksi. Tietävätkö lapset mitä laitetaan biojätteeseen, mikä menee sekajätteeseen, mihin menevät lasi ja pahvi. Entä ovatko lapset käyneet kirpputorilla? Minkälainen paikka se on? Myydäänkö siellä kirppuja? Mitä viedään kirpputorille ja mitä sieltä ostetaan?

Tehtävä 3

Luontoretkelle

Tutkimus-ja materiaalienkeräilymatka, jatkotyöskentely

Taiteilija Janna Syvänoja käyttää työssään kierrätettyjä ja löydettyjä materiaaleja. Hän mielellään kulkee luonnossa etsimässä materiaaleja, joita sitten käyttää osana teoksiaan. Lähtekää kävelylle luontoon. Polun varrelta, meren rannalta, niityltä tai syvältä metsästä voi löytyä jännittävän näköisiä puunkappaleita, kiviä, oksia, käpyjä jne. Tehkää löytöjä ja kerätkää löytyneitä aarteita yhteen. Tunnustelkaa miltä erilaiset pinnat tuntuvat. Muistuttaako löytynyt puun oksa jotakin aikaisemmin näkemäänne ja eikö löytynyt kivi näytäkin ihan karhulta tai oksa käärmeeltä? Tutkikaan yhdessä löytöjänne. Keskustelkaa niistä? Mitä ne ovat, mitä materiaalia ne ovat ja mistä ne ovat löytöpaikkaan päätyneet? Jokainen valitsee jonkin löydöistään mukaan otettavaksi. Löytöjen on hyvä olla sopivan pieniä, jotta niiden kuljettaminen ja käsittely olisi helppoa. Sisätiloissa löydöt viedään sopivaan paikkaan kuivumaan, esimerkiksi lattialle levitetyn sanomalehden päälle. Jokainen huolehtii nimensä löytönsä läheisyyteen, niin ne eivät sekoitu keskenään.

Työskentely jatkuu, kun löydöt ovat kuivia. Löytynyttä materiaalia tutkitaan huolellisesti ja mietitään mitä se voisi muistuttaa. Voisiko siitä syntyä esimerkiksi pää eläimelle tai muistuttavatko käpy ja jäkälä yhdessä metsänpeikkoa? Jokainen rakentaa metsästä löytyneitä materiaaleja käyttäen oman satueläimensä. Työskentelyä varten on kerätty erilaisia materiaaleja: naruja, nauhoja, kankaita, paperia, piipunrasseja ja muita askartelutarvikkeita. Punomalla, liimaamalla ja rakentelemalla, jokainen voi työstää löydön pohjalta oman hahmonsa. Jatkotehtäväehdotus on yhteisen ympäristön rakentaminen satueläimille. Ympäristön voi rakentaa esimerkiksi vanhoihin näkkileipä- tai kenkälaatikoihin. Laatikoita voi maalata, päällystää paperilla ja "sisustaa" satuhahmon rakentamisesta ylijääneillä tarvikkeilla. Luonnonmateriaalit sopivat tarkoitukseen hyvin.