Työskentelyä päiväkodissa Esa ja esineet -opetuskokeilussa Fiskars-saksiin liittyvän tehtävän parissa.

Oppimateriaalin käyttö

  1. Tilaa esinekokoelma opetuksen tueksi, jos esineitä ei ole saatavilla päiväkodista tai mahdollista lainata esimerkiksi päiväkodin aikuisten kodeista. Lähetä viesti info@designmuseum.fi
  2. Valitse työskentelyalueelta sopivat tehtävät. Yhdistele tehtäviä vapaasti erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Esineen parissa voi työskennellä toteuttamalla useampia esineeseen liittyviä tehtäviä. Esimerkiksi: 1. video, 2. jumppa, 3. maalaustehtävä.

Kasvattajalle

Sivuston tehtävät on suunniteltu varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, esiopetuksen opetussuunnitelman perusteita ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteita noudattaen. Lapset aloittavat jo varhain esineympäristönsä aktiivisen tutkimisen, todetaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Sivuston tehtäväehdotusten avulla lapsen luontaista uteliaisuutta kannustetaan ohjaamalla lasta havainnoimaan, tutkimaan, kyselemään ja selvittämään esineympäristöön liittyviä asioita. Lapselle tarjotaan kokemuksia ja uusia haasteita muotoilukasvatuksen parissa. Oppimisen lähtökohtana toimivat suomalaisen muotoilun klassikot. Uuden oppiminen perustuu aikaisemmin omaksuttuun tietoon sekä tehtävien kautta syntyviin uusiin kokemuksiin ja havaintoihin.

Esineitä tarkastellaan monesta eri näkökulmasta leikkiä ja mielikuvitusta unohtamatta. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa mainittu lasten ominainen tapa toimia ja ajatella eri taiteen alueisiin liittyvän ilmaisun kautta on huomioitu tehtäväsuunnittelussa. Työskentelyn keskeinen osa on kokemusten ja tietojen käsittely sekä vuorovaikutus toisten lasten ja aikuisten kanssa. Vuorovaikutuksen tärkeys on mainittu myös varhaiskasvatussuunnitelman, esiopetuksen opetussuunnitelman ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteissa. Lapsi keskustelee havainnoistaan ja oppii toisten lasten tekemistä huomioista.

Jokaiseen aihepiiriin tutustutaan erilaisten tehtävien avulla. Kasvattajan vastuulle jää rakentaa sopiva kokonaisuus opetukseen. Kaikenlaiseen yhdessä ihmettelyyn, keskusteluun ja vuorovaikutukseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Tehtävien kautta lapsi kehittyy yksilönä, ryhmän jäsenenä ja oppii sosiaalisia taitoja.

Kasvattaja dokumentoi lasten toimintaa ja töitä tietotekniikkaa hyväksi käyttäen. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kannustetaankin kasvattajaa ottamaan huomioon tieto- ja viestintätekniikan hyödyt ja mahdollisuudet työssään. Työskentelyprosessi jaetaan muiden osallistuvien ryhmien sekä Designmuseon kanssa. Työn dokumentointi ja esittäminen saa lapsen tuntemaan itsensä ja työnsä merkityksellisiksi ja kiinnostaviksi. Kasvattajalle se antaa mahdollisuuden oman työn pohdiskeluun, arviointiin ja jakamiseen. Lasten vanhemmilla on pääsy materiaaliin, jolloin vanhemmat otetaan mukaan kokemuksiin ja samalla vahvistetaan kodin ja kasvattajan/päiväkodin yhteistyötä. Designmuseolle materiaali merkitsee uusia ja raikkaita näkökulmia esineisiin.

Sivuston opetusmateriaali on tuotettu ensisijaisesti päiväkotien käyttöön. Aineistoa voi soveltaa päivähoidossa, esi- ja alkuopetuksessa, aamu- ja iltapäiväkerhoissa. Materiaalia voi hyödyntää myös päiväkodin monikulttuurisuuskasvatuksessa. Varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden monikulttuurisuuskasvatuksessa pyritään mahdollistamaan lapsen kasvu kahteen kulttuuriin, harjaannuttamaan lapsen suomen tai ruotsin kielen omaksumista sisältöalueiden välityksellä ja kotouttamaan lapsi suomalaiseen kulttuuriin.

Sivuston tehtäviin liittyvät varhaiskasvatuksen orientaatiot:

  • Historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio
  • Esteettinen orientaatio

Sivuston tehtäviin liittyvät esiopetuksen keskeiset sisällöt:

  • Kieli ja vuorovaikutus
  • Matematiikka
  • Ympäristö- ja luonnontieto
  • Fyysinen ja motorinen kehitys
  • Taide ja kulttuuri

Sivuston tehtäviin liittyvät koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden keskeiset sisällöt:

  • Sosiaalinen vuorovaikutus
  • Esteettiset kokemukset
  • Taiteen perusopetus

Sivuston tehtäviin liittyvät monikulttuurisuuskasvatuksen keskeiset sisällöt:

  • Pyritään mahdollistamaan lapsen kasvu kahteen kulttuuriin ja eri sisältöalueiden kautta harjaannutetaan lapsen kielen käyttöä eri toimintoihin ja kotoutetaan suomalaiseen kulttuuriin